Tulin sen vuoksi koululle ajoissa, että saan kirjoitettua työpaikkahakemuksen. Tiedän kyllä jo etukäteen, etten tule saamaan sitä työpaikkaa. Saattaa tehdä jopa tiukkaa, että pääsenkö edes haastatteluun asti. Mutta ajattelin ihan kiusalla laittaa hakemuksen vetämään. Tiedän, että se työpaikka menee suhteilla ja tietynlaisin maneerein sopivalle henkilölle. Kumpiakin minulla on, muttEI oikeanlaisia ja sopivia tässä tapauksessa. Jos heiltä kysyy perusteluita siihen, että miksi minua ei valittu, niin heti tulee vastaukseksi, että minulla on vielä opinnot kesken ja minulla ei ole riittävästi työkokemusta. Siitä ei kannata alkaa rähisemään, kun tiedän työpaikasta, että ruskealla kielellä, tietynlaisella jäsenkirjalla ja olemalla joojoo-mies sekä sätkynukke, niin on erittäin hyvät mahdollisuudet päästä töihin ja edetä uralla. Eikä sinne uskalleta ottaa töihin oman tien kulkijoita tai henkilöitä, joilla on omia mielipiteitä ja uskaltaa sanoa niitä julkisesti ääneen. Jos joku uskaltaa alkaa kulkemaan omia polkujaan, niin hänet siirretään tehtävään, josta hänestä on vähiten firmalle vahinkoa. Hyvässä lykyssä tämä aiheuttaa sen, että kyseinen ihminen lopettaa työt. Hyvin naamioitua työpaikkakiusaamista. Joten noihin muutamaan edelliseen lauseeseen vedoten, niin kieltäytyisin työpaikasta, jos sitä minulle tarjottaisiin. Mutta sitä vahinkoa ei tule käymään. Heti, kun he näkevät hakemukseni, niin siellä nähdään punaista ja kirotaan, että taasko tämä yrittää päästä meille töihin. Jostain kumman syystä tämä tuottaa mielihyvää. Kyllä se on vaivan ja postimaksun arvoinen tunne. Se saa minut hyvälle tuulelle. Kertookohan tämä minun kieroutuneesta luonteesta jotain? Mutta joskus se hauskuus on revittävä mitä ihmeellisimmistä asioista.

402527.jpg